torstai 12. kesäkuuta 2014

Ihana kesäinen mansikkakakku

Moikka! Tämä ihana mansikkakakku tuo mieleen ihanan lämpöisen kesäpäivän sekä herkulliset hetket ihanien ystävien ja sukulaisten kanssa. Tämä kakku on viime heinäkuulta jolloin poikaystäväni täytti voisia. Tänä vuonna teen varmasti kakun, mutta en vielä tiedä minkälaisen.. Saattaa olla, että tarvitsen vinkkejä teiltä mitä minun kannattaisi kokeilla :-)


Tarvitset:
4 munaa
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
~
voita
korppujauhoja 
~
3dl vispikermaa
1prk maitorahkaa
1dl sokeria
~
mansikkahilloa
2-3kpl banaania
~
kostuta maidolla
~
laita päälle tuoreita suomalaisia mansikoita
 
Ota kaapistasi 3 saman kokoista lasia. Riko kananmunat lasiin ja laita sokeria saman verran toiseen lasiin. Mittaa samalla tekniikalla perunajauhot ja vehnäjauhot kolmanteen lasiin (n. puolet ja puolet) ja lisää sekaan leivinjauhe. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauhosekoitusta vähän kerrallaan siivilän läpi. Kaada taikina korppujauhoilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja paista uunissa 175C 40min.

Kun kakkupohja on paistunut anna sen jäähtyä hetki ennen kuin kumoat sen. Jäähdytä pohja kunnolla ennen kuin käyt leikkaamaan, koska muuten se murenee. Yleensä teenkin kakkupohjan aina päivää ennen, niin sitä on helppo käydä työstämään ja täyttämään. 

Leikkaa kakkupohja 3 osaan ja siivuta baanaanit. Vatkaa kerma ja lisää joukkoon rahka ja sokeri. Kostuta kakkupohja maidolla > lisää hillo > banaanit > kerma-rahka. Uusi kerros samalla tavalla. Anna kakun kostua jääkaapissa ainakin muutama tunti ennen päällystämistä.
 
Päällystä kakku kerma-rahkaseoksella ja lisää päälle tuoreita herkullisia mansikoita. 

Tarjoile kahvin kanssa, Nam!
-Hertta-
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mietteet ja ajatukset minulle kirjoituksesta