Punajuuri-fetasalaatti kanalla

Moikka! Kerran aurinko ei ulkona paista, pitää keksiä syömisen osalta itselleen jotain piristystä. Oon jostain syystä hurahtanut punajuuriin nyt ihan täysillä. Ihania, punaisia, herkullisia ja vieläpä terveellisiä vihanneksia. Minua ainakin piristää kauniit värit sekä ruoan ulkonäkö mitä valmistan. Punajuuresta saa kauniita komponentteja ateriaan kuin ateriaan. Minulla se komisteli salaatin joukossa muiden herkullisten raaka-aineiden seurassa.

Resepti kahdelle henkilölle

Tarvitset: 
1 pss rucolaa
1 pss jäävuorisalaattia
400 g maustamatonta kananfileetä
4 kpl raakoja punajuuria
pala kurkkua
150 g fetajuustokuutioita

Punajuurten ja kanojen paistamiseen: öljyä, suolaa ja sokeria

Ohje: Huuhtele rucola, paista suolalla maustetut kanat öljyssä pannulla 3min/per puoli (huomioi fileen paksuus) Kuori punajuuret ja pilko ne neljään osaan. Minulla oli pienehköjä punajuuria, niistä tuli mukavan kokoisia suupaloja. Paista punajuuret voissa kypsiksi, mutta silti napakoiksi n. 10min, mausta suolalla ja sokerilla. Anna jäähtyä. Kun kanat ja punajuuret ovat jäähtyneet, siivuta kana ja kokoa annos laittamalla rucolaa sekä kurkkua pohjalle, punajuuria perään sitten kanoja ja lopuksi murustele päälle feta. Voit syödä salaatin haluamallasi kastikkeella!

Terveellisiä ruokahetkiä!
Hertta

Kommentit

  1. saisko tänne blogiin yhtään vegaanista reseptiä ? ois kiva lukea niitä muualtakin kuin vain vegaani blogeista ;) plus vegaanisissa ruuissa ei ole laikaan kolesterolia eikä yksikään eläin joudu kärsiä ihmisten ruokailutottumusten takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos viestistä :-) kyllä onnistuu ehdottomasti. Olen mietiskellyt muitakin aluevaltauksia. Olehan kuulolla lähiaikoina :-)

      Poista

Lähetä kommentti

Mietteet ja ajatukset minulle kirjoituksesta

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Haminanpaisti

Herkullinen kanalasagne savujuustolla ja paprikalla höystettynä

Vegaanin kasvispyörykät (glut)

Tästä lisää:

Haminanpaisti

Herkullinen kanalasagne savujuustolla ja paprikalla höystettynä

Maailman parhaat lämpimät voileivät

Herkullinen Juustoleipä - Cheese bread