Savuporokeitto

Tänään lounaaksi mieheni toivoi savuporokeittoa ja sitähän minä sitten tein. Ihanan maukas ja pikkuisen kurkkua lämmittävä mustapippurin ansiosta. Nam!
Savuporokeitto


Ainekset:
200 g savuporoleikkelettä
1 pkt koskenlaskija savuporojuustoa
1 l vettä
2 dl ruokakermaa
1 iso sipuli
1 pieni paprika
2 kynttä valkosipulia
2 lihaliemikuutiota
1 laakerinlehti
2 rkl sokeria
1tl mustapippuria

suolaa tarvittaessa
öljyä kuullottamiseen
suurusta perunajauhoilla/maizenalla
koristele persilijalla

Ohje: Kuori sipuli ja valkosipuli. Leikkaa pieniksi kuutioiksi, kuutioi myös paprika. Laita öljy kattilaan ja lisää sipulit, valkosipulit ja paprika. Anna niiden kuullottua kullanruskeiksi ennen veden lisäämistä.  Lisää vesi sekä joukkoon mausteet, laakerinlehti ja pieneksi pilkotut savuporot. Seuraavaksi koskenlaskija ja kerma. Anna tekeytyä miedolla lämmöllä 10-15min ja suurusta keitto haluamaasi paksuuteen. Tarkasta maku ja koristele persilijalla ja paistetulla savuporo murulla.

Vinkki: Saat hienojakoisemman keiton, jos pyöräytät keiton sauvasekoittimella tasaisemmaksi.

Hertta

Mahtavan hyvä, erilainen ja maukas sienikastike kunnon pihville

Kattelin telkkarista mastercheffiä ja yht äkkii tuli niin kova nälkä et oli pakko saada sienikastiketta. Noh, valitettavasti mul ei ollut tuoreita herkkusieniä/tatteja, jouduin käyttämään säilyke sieniä. Ne ajoivat asiansa ja tuli erittäin hyvää niistäkin. 


Tarvikkeet:

200g tuoreita herkkusieniä/tatteja
2kpl salottisipulia
1rkl voita
2dl ruokakermaa
2rkl soijaa
puolikkaan sitruunankuori
0,5tl mustapippuria
nippu persiljaa

Pilko ja paista sipulit voissa. Lisää sienet paista muutama minuutti. Lisää kerma, soija, mustapippuri, persilja ja sitruunankuori. Anna porista miedolla lämmöllä n. 5min (kun kastike on saostunut)

Herkuttele mehukkaan pihvin ja peruna pyreen kera!

- Hertta -

Lohta, bataattia, pinaattia ja paprikaa, toimii!

Edelleen kevyellä linjalla mennään, mitä nyt muutama hairahdus on tapahtunut rasvaisen ruoan suuntaan. Tänään tein lohimedaljonkeja, bataattipyreetä sekä pinaatista ja paprikasta salaatin. Yksinkertaista ja eri hyvää!


Tarvikkeet 2 henkilölle

2x200g lohta
sitruunapippuria
suolaa

1kpl bataattia (keskikokoinen)
0,5dl ruokakermaa
ripaus suolaa

kourallinen tuoretta pinaattia
1kpl suippopaprika

Kuori bataatti, pilko ja keitä kattilassa pehmeäksi. Muussaa bataatit tämän jälkeen kauhalla pieneksi ja lisää kerma ja suola. Jos haluat pyreestä tasaisempaa, siivilöi se siivilän läpi. Niin itse tein ja näin sain pyreestä silkin pehmeää. Laita kattila jälkilämmölle levylle ja paista kalat. Lisää pinnalle suolaa makusi mukaan. Minulla kalat olivat melko isoja, paistoin per puoli 2,5min.  Huuhtele salaattiaineet, lisää ne lautaselle ja kokoa muu annos. Terveellistä, kevyttä, simppelin ja hyvää!

Kokkailemisiin!
-Hertta-


Ilmavat tuulihatut mansikkahillolla ja herkullisella kermavaahdolla

Moikka. Työviikonloppu takana ja nyt saa alkuviikon huilia töitten puolesta, koulu tietty painaa päälle, mutta ei jaksa ottaa ressiä siintä, hyvin se menee. Viikonloppuna olin työpaikallani keittiövuorossa ja kokeilin työkaverin pyynnöstä tuulihattuja. Olin aika epäröivä taikinan teon suhteen, mutta eipä se sitten ollutkaan niin kovin vaikeaa, kai vaan tekniikka kysymys kuinka vatkaa munat. Nojoo, seuraavassa siis niistä:


Taikina:

75g voita
1 1/2 dl vettä
1 1/2dl jauhoja 
3kpl kananmunaa

Kiehauta voi ja vesi kattilassa. Lisää jauhot hyvin sekoittaen joukkoon ja anna seoksen sen jälkeen jäähtyä. Kun seos on jäähtynyt lisää kananmunat kerrallaan joukkoon tehosekoittimella. Vatkaa jokaista kananmunaa seokseen 2min, viimeisen kananmunan kohdalla sekoita seosta 5min. Laita valmis seos pursotinpussiin ja tee sillä leivinpaperille pieniä/keskikokoisia taikina möykkyjä. Pieniä taikinasta tulee n.35 ja keskikokoisia 25. Laita uuniin paistumaan 25min 200C. Älä avaa uunin luukkua ensimmäisen 15min aikana, parempi tietysti olla availematta ollenkaan luukkua, niin kypsyvät ainakin hyvin ja tasaisesti ja kohoavat ennenkaikkea. 

Täyte:

mansikkahilloa
2dl vispikermaa

Jäähdytä tuulihatut, leikkaa puoliksi ja lisää haluamasi täytteet sisään. Itse laitoin mansikkahilloa ja kermavaahtoa, Ai että kyllä olivat hyviä. Seuraavaksi joihinkin juhliin teen suolaisia hattuja ja niihin täytteisiin löytyykin ideoita heti JA PALJON :-)

Eikun kokeilemaan, tomusokeria koristeeksi päälle, ken haluaapi laittaa!
-Hertsu-